Mitä tehdään harmille?

Ärsyttävä pylly-päivä. Aamusta jo lähti kaikki perä edellä puuhun. Menin hakemaan pikaisesti nurmikon reunusnauhaa, jonka olin katsonut netistä valmiiksi. Eipä ollut ei. Piti olla joo. Ravasin kaikki lähitienoon kaupat. Nollatuloksella. Kostoksi ostin lounaaksi pelkästään suklaata. Eikä se mieli siitä parantunut. Myös lapsilla oli hermo kireällä koulun jälkeen. Mikä kullakin syynä. Joskus täytyy vain todeta, että tämä päivä sinnitellään iltaan asti ja huomenna uuteen nousuun.

Tai toistamiseen huonopäivä.

Selkeästi mielessä on vielä säröjä. Tuollainen pienikin vastoinkäyminen saa täyden raivon päälle, jota on vaikea purkaa miksikään tai mihinkään. Ei löydy ruutia keksiä toisenlaisia ratkaisuja ongelmiin tai zeniläisyyttä. Ei vain pysty. Vituttaa isolla V:llä ja tunne on kokonaisvaltainen. Ei jaksa. Ei pysty. Ei kykene.

Illasta haravoin pihamaata juuri sen verran kuin kiinnosti. Suuruudenhulluina aikoinaan laitettiin 1000m2 nurmialuetta. Olisipa silloin miettinyt toisenkin kerran. Vaikka hyvältähän se näyttää vihreänä ja hoidettuna. Haravoiminen itsessään on kertaluontoinen askar ja hoidettavissa. Siinä vaan ehtii tarkastella pihaa kaikista kulmista ja todeta, että kaikki repsottaa ja lenottaa ja törkykasat eivät ole hävinneet mihinkään. Kiukku sai uusia kierroksia. Miten tätä elämää pitäisi elää, ettei harmittelisi? Jotta kokisi asioiden olevan paikoillaan? Ei hermostuisi repsottavista asioista?