Tabuja

Kirkkohässäkkä oli mukavan kaunis. Itku ei puskenut pintaan. Onnekseni sijoituin istumaan oopperalaulajan takavasemmalle. Pehmeän samettinen baritoni tuntui sielussa. Ystävän saarna oli lempeä. Armollinen ja lohduttava. En lakkaa hämmästelemästä hänen kykyään laittaa sanoja sellaiseen järjestykseen, että ne painuvat jonnekin syvälle lämpiminä. Pitävät sylissään pehmeinä.

Uskonnollisuus on tabu Suomessa. Pelkkä Jumalan mainitseminen aiheuttaa yleensä ihmisissä täydellisen jäätymisen. En tosin viljele sitä sanaa, enkä liioin ole uskonnollinen. Silti kannan sisälläni jotain pohjanmaan perimää, jossa elämällä on suurempi tarkoitus. Kaikki ei ole tässä. Niin sanottiin myös saarnassa.

En tiedä onko. Enkä välitä, vaikka olisikin. Tai ei olisi. Nautin musiikista ja siitä, että ihmisillä on jotain toivoa. Minullakin. Oikeastaan kirkossa voisi käydä pysähtymässä useammin.

***

Lapsilla oli kavereita. Kestin metelin. Rasti seinään.

Ullakolta rymäytettiin ainakin kymmenen ikean suurta säkkiä alas odottamaan kirpputorille vientiä. Sitä ennen täytyy vielä hikoilla hintalaput turhiin tavaroihin. Miten köyhällä voikin olla näin paljon roinaa? Valitettavasti täytyisi jaksaa hinkata ja putsata, jotta kehtaisi pyytää kunnon hintaa. Taidan tyytyä pienempiin numeroihin. Kunhan nyt saisi sitä järjestystä aikaiseksi. En henno heittää roskiin. Käyttökelpoisia kaikki tyynni. Vaatteet ja turhakkeet. Toivon mukaan joku toinen löytää niistä tarpeeseensa jotain hyödyllistä. Lieneekö synnynnäistä vai opittua tämä säästeliäisyys? Itse kutsun sitä järjeksi. Kuka itseään haluaisi pihiksi kutsuakaan? Pyrin ostamaan vaatteita ja harrastusvälineitä käytettyinä. En näe mitään mieltä hankkia tuliterää tuotetta, jos vastaavan saa vähän käytettynä ja toimivana.

Vielä jäin miettimään tuota uskonto tabua. Tai oikeastaan tabuja noin ylipäätään. Vahvasti on tunne, etteivät suomalaiset kykene avoimeen keskusteluun helposti. On tietysti poikkeuksiakin, mutta pääsääntöisesti puhuminen on hankalaa. Esimerkiksi talonrakennusaikana, kun yritti kaivella apuja budjetin tekoon, ei kukaan kaveripiiristäkään suostunut sanomaan omia budjettejaan. Syynä on joko ulkokullaisuus, eli yritetään näyttää paremmilta ja kalliimmilta kuin ollaan, tai jonkun sortin häpeä. Ei kehdata olla sitä mitä ollaan.

Muita asioita, joissa puhumattomuus näkyy, on ainakin työelämässä huono johtajuus.

Surkeista esimiehistä voi vain supista piikikkäästi selän takana. Pelko ajaa hiljaisuuteen, vaikka muutokselle olisi tarve ja tila.

Vaikerointikin on ok, selän takana. Sellainen elämän kurjuuden maksimointi – säälikää minua- tyyppisen surkuttelu. Josta parhaassa tapauksessa saadaan aikaiseksi kilpailu. Minulla menee silti huonommin kuin sinulla.

Vaikeita puheenaiheita voisi listata useita:

Politiikka

Uskonto ja hengellisyys

Seksi

Parisuhteen ongelmat (puhuminen keskenään sekä ulospäin)

Raha

Mielenterveys

Sairaudet

Perhedynamiikka

Tunteet

Kaikki me kuvittelemme olevamme yksin ajatusten ja ongelmien kanssa. Ja kaikki muut kulkevat täsmälleen samoja askeleita tunneviidakoissa. Keskustelua saa aikaiseksi ja vertaistukeakin löytyy, jos on itsensä likoon laittaja. Uskaltava. Kuunteleva.

Onnekseni olen. Joskus se raskauttaa.