Sairauslomasta stressaaminen uuvuttaa

Ai miten tämä stressaaminen taas saakin hermot lyhentymään. Naurettavaa, että stressaan sairauslomasta, koska pahinta mitä voi tapahtua on joutua töihin. Miten tämän asian jatkuva toistaminen itselle ei vain tuota tulosta?

Ehkä todellisuudessa se pahin pelko on kuitenkin se, että uuvun uudelleen. Se olisi kamalaa.

Hyvähän tässä on  huolehtia, kun ei vielä ole edes toipunut ensimmäisestä uupumiskierroksesta.

Tänään tulee annos työpaikkaa, kun tiedossa on illallinen kahden kollegan kanssa. Huomattavasti vahvemmin mielin olen kuitenkin menossa kuin vaikkapa viimeksi sinne lounaalle.

Tuli juuri todiste, että muisti alkaa toimia. Tässähän tulee suorastaan riemu pintaan!

Kollega kutsui aveciksi myös firman suurimpaan gaalaan, johon kutsutaan vain harvat ja valitut. Ensimmäinen reaktio oli pakokauhu. Ajatus siitä, että pitäisi kohteliaasti keskustella ja tekohymyillä pitkä ilta, ei todellakaan houkuttele. Toisaalta sinne meneminen olisi hiukan sellainen keskisormen näyttö, koska itse en tule kutsua koskaan saamaan. Olisi herroilla taas päänvaivaa, että millä se tuokin tänne itsensä sai tungettua. Ei kuitenkaan ole järkevää ahdistaa itseään tuollaisiin tilaisuuksiin. Niiden anti jää lähinnä ilmaiseen viinaan. Se ei koskaan ole ollut minulle syy osallistua johonkin.

Juuri tällaisilla mittavilla juhlilla voidaan teeskennellä, että kaikki on hyvin. Meidän firmassa hommat luistavat ja tulokset ovat mahtipontisia. Tuotteesta toki on syytäkin olla ylpeä, mutta sen tekivät ne pahnanpohjimmaiset. Yrityksen johto ei muutamia yksittäisiä heppuja lukuun ottamatta nauti minkäänlaista luottamusta alemmalta taholta. Koko pulju on täynnä huonosti voivia ihmisiä. Katkeruus, ahneus, pahansuovuus ja alisuorittaminen leimaavat kaikkia portaita läpi organisaation. 

Nämä kaikki eivät ole pinnassa ja nähtävissä, mutta muutaman ohuen kerroksen alta ne paljastuisivat.

Jos jotakuta kiinnostaisi.

Ei siis aihetta juhlaan.