Miten kohdata työuupunut?

Aamukahvilla uuden koulun tiimoilta. Ihmettelen aina sitä, miten kädettömiltä suurin osa ihmisistä tuntuu. Marttyyria ja ruikuttajaa toisensa jälkeen. Muttako muttako.

Muutoksen keskellä valtaosa ihmisistä pyrkii tarrautumaan vanhaan tuttuun turvalliseen. Nopean erittelyn ja arvioinnin jälkeen taidan päätyä itse ajamaan yksin oman lapseni agendaa. Kysymys on lähinnä koulukuljetuksen järjestämisestä siten, että sillä turvataan yhdenvertainen koulunkäynti kaikille lapsille, asuinpaikasta riippumatta.

Jälleen kerran sain itseni kiinni siitä, että minulla on järjetön tarve tehdä jotain merkittävää. En kaipaa hyväksyntää keneltäkään. Haluan edes jossain yksittäisessä asiassa vaikuttaa niin vahvasti, että elämä on itselleni tai jollekin toiselle edes hiukan parempi. Yritänkö todistaa itselleni jotain? Mahdollisesti. En vain jaksa uskoa, että elämä olisi tarkoitettu pelkästään oleiluksi ja virran mukana ajelehtimiseksi. Määrätietoisesti pitää pyrkiä parempiin suorituksiin. Rakentaa yhteiskuntaa reilummaksi, tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevaiseksi.

Luoteeni taitaa kuitenkin olla liian kärsimätön. En jaksa odotella hitaampia. Tehokkuus ja maalaisjärki yhdistettynä nopeaan ajatuksenkulkuun ei istu yksiin jahkailijoiden kanssa. Kaikki pitäisi tehdä itse.

Sain eräältä kollegalta aurinkoisen kevään toivotukset viestillä. Hassua, että hän muistaa minua. Emme työskentele varsinaisesti yhdessä. Tuntuu kuitenkin mukavalle. Hänen toivotuksensa oli vilpitön. Työuupuneen ihmisen lähestyminen näyttää olevan ylitsepääsemätön vuori lähes kaikille. On ilahduttavaa, että niitäkin löytyy, jotka uskaltavat.

Ei tarvitse olla yltiöpäisen tsemppaava. Ei ladella kimaltavia korulauseita. Riittää, että pyyteettömästi kysyy kuulumisia. On valmis myös kuulemaan. Ei kavahda sitä, että toisen maailma voi olla musta ja epätoivoa täynnä. Viestii, että toinen on tärkeä sellaisenaan. Sitä kai kaipaavat kaikki nekin, jotka eivät koskaan ole uupuneetkaan.

Linkedinissä olen jonkin verran osallistunut johtajuuskeskusteluihin. Ne ovat mielenkiintoisia. Pitäisiköhän sitä lähteä opiskelemaan lisää? En kyllä tiedä, mikä on oikea osoite johtajuustutkimukselle. Psykologia vai kaupallinen? Ehkä molemmat.

Täytyy muistaa kysyä ammatinvalintapsykologilta ensi viikolla. Opiskelujahan voisi tehdä työnkin ohessa. Nyt kun tulevaisuus näyttää leipätyöläisen minimiltä.