Loman jälkeen on pääsiäinen

Kotona. 

Lomalla oli täysin nolla mood päällä. En ajatellut mitään. Ajatukset olivat yksi pehmeä möykky. Mitään ei virrannut mihinkään. Olin vain. 

Kellosta katsoin, että on syytä kääntää kylkeä aurinkotuolissa.

Sitä täydellistä irrottautumista arjesta ja omista ympyröistä on mahdotonta selittää. Olen läsnä ilman ajattelua. Vain ja ainoastaan aurinkotuolissa. Päivän rytmi tulee syömisestä ja levosta. Saatoin lukea sivu tolkulla romaania, vain huomatakseni, etten ollut ymmärtänyt mitään. Täydellinen rentous.

Kotiin palatessa alkoi jo huomata asioita, jotka herättelivät tuttua stressiä. Ajatukset alkoivat oirehtia vanhalla kaavalla. Sinkoilla sataan suuntaan. Mielikuvissa yritän pakoilla niitä. Palaan aurinkorannalle. Kuvittelen lämmön ja äänimaailman, jossa ei ole tilaa todellisuudelle. Sille arjelle, johon väistämättä liukuu.

Pari pidempää kävelyä on jo takana. Onneksi on pääsiäinen. Kaikki kotona ja ei pakottavaa kiirettä. On aikaa mennä pitkille kävelyille. Suomen sää näyttää erikoisuuttaan. Välillä lunta tulee sakeana taivaan täydeltä. Hetken perästä paistaa aurinko. Ojanpientareilla kukkii leskenlehdet ja sinivuokot. Lepäävät kerroksissa kimaltavien lumihiutaleiden kanssa.

Samaan aikaan.

Mietin, ärsyttääköhän luontoa? Huutaako se ”C’moon”, kun tulee lunta? Tekisikö senkin mieli kiirehtiä kesään? Vai tyytyyköhän se hiljaa kohtaloonsa? Pitää juuret roudan alla turvassa.

Lämpimillä paikoilla hiirenkorvat varkain puskevat  jo pintaan. Silmuista näkee, että elämä alkaa taas voittaa.  

Päivän teemana olen yrittänyt kaivaa mieltäni. Mitä minä todella haluan? Mikä olisi minun ulitmaattinen toiveeni? En löydä sitä. Haluan monia asioita, mutta en mitään tiettyä täydellä intohimolla. Tein päätöksen, että pyydän psykiatrilta lausunnon terapiaa varten. Ihan vain varalta. Senhän voi lopettaa, jos siitä ei koe saavansa hyötyä. Täytyy kysellä, mikä terapiasuuntaus sopisi minulle parhaiten. Niitäkin riittää joka lähtöön. Päätökseni perustuu perusteellisuuteeni. Yhtään kiveä en jätä kääntämättä. Luokattoman tummasävytteisen vuoristoradan ajettuaan, alkaa miettiä, miten sinne ei jäisi jumiin, eikä koskaan tarvitsisi palata. Uupumushan voi tulla uudestaankin. Siinä vasta hirveä ajatus! Ensin selviäisi elämän syrjään kiinni ja seuraavaksi huomaisi taas olevansa polvillaan. Tiedän, että niin voi käydä, mutta yritän nyt tehdä kaikkeni, että opin tunnistamaan merkit riittävän ajoissa.

Loman jälkeen on aina uusi alku. Vähän kuin maanantai. Teen vahvoja päätöksiä terveellisestä ruokavaliosta. Liikunnasta. Päätän vähentää somea. Lisätä lukemista ja puuhastelua. Ehdottomasti lisää puuhastelua. Pitää konmarittaa kaapit, koska luulen, että seesteisyys ja rauha tulevat vasta sen jälkeen sieluun täysipainoisesti.

Hah!

Kaverilla on saarnavuoro kirkossa. Pyysi tulemaan. Vähän jännittää. Käyn kirkossa keskimäärin kerran vuodessa; Jouluna. Silti hengelliset laulut ja pääsiäisen mollivoittoinen musiikki saattaa repäistä laastarin ja itku puskee pintaan, vaikka posket olisi purtu verille. Tässä kohtaa elämää pitäisi olla riittävän rohkea itkeäkseen julkisesti. Siinä ei ole hävettävää. Silti toivon, että osaisin tehdä sen sivistyneen hienostuneesti. Kun pato murtuu, räkä valuu ja hengitys kulkee hinkumalla, näytän lähinnä ylensyöneeltä virtahevolta, jolla on punaiset sian silmät. Ja naaman tasoittumiseen tarvitaan ainakin kolme tuntia.

Pienet on ihmisen murheet! Varmasti vanhana kaduttaa, ettei uskaltanut näyttää tunteitaan vapautuneesti. Niissä ei ole hävettävää!

Tänään tuntuu, että perusta alkaa olla vahvempi kuin aikoihin. Pahimmasta kuopasta on luultavasti kivuttu taas reunalle. Pari viikkoa tätä sairaslomaa jäljellä. Vähän arveluttaa kehtaako sitä pyytää vielä pari viikkoa. Miksi ei? Tuntuu, että sillä voittaisi tärkeitä tunteja vielä toipumiseen ja lyhentäisi matkaa kesälomaan. Takaraivossa mörkö koputtelee ja uhkaile tiivistyvään tahtiin, että sama uupuminen odottaa kulman takana. Jalka valmiina kamppaukseen. Oikeasti en ole niin vahva kuin luulen ja palaan töihin vain todetakseni jonkin ajan päästä, että osoite on lepositeet. Oikeastaan se pelottaa. Täytyy luultavasti avautua aiheesta psykiatrille.