8h suljetussa kopissa

Aamulla pelkkä oleminenkaan ei oikein luonnistu. Epämääräisen levoton olo. Vatsassa on taas itkumöykky, joka pitäisi jaksaa itkeä pois. Sepä ei olekaan ihan helppoa aina se. Itkeminen ylipäätään on ihan aliarvostettua. Se on varsin toimiva hoitokeino ja oikeastikin hyödyllinen keino ilmaista tunteita. Tarkemmin ajateltuna möykky ei taida sittenkään olla itkua. Se on pelkoa. 

Pään magneettikuvaus pelottaa niin perustavanlaatuisesti, että se jopa osittain lamaannuttaa toimintakyvyn. Ahtaanpaikankammo tekee toimenpiteestä pahimman laatuisen kidutuksen. En tiedä selviänkö. Pulssi on 200 pelkästä ajatuksesta.

Tämän päivänen maisemakin kyllä masentaa. Ikkunasta näkyy ylirasittuneita mäntyjä. Vuoroin sateen ja lumen pieksäminä. Kummallinen kevät kyllä. Saattaa tietysti kyllä olla ensimmäisiä kertoja, että on aikaa seurata kevään edistymistä näin rauhassa. 

Normaalisti sitä paahtaisi silmät ristissä päivästä  toiseen ja samalla ihmettelisi, mihin aika katosi ja miten kesä taas tulikin yhtäkkiä. Suurin osa sääolosuhteista menisi ohi. Sitä istuisi ikkunattomassa kopissa. Juuri nyt se tuntuu epäinhimilliseltä, että ihminen voidaan sulkea joka päivä kahdeksaksi tunniksi ikkunattomaan koppiin. Puhumattakaan siitä, että kopin sisäilma on epäpuhdasta.
Jokin siellä aiheuttaa jatkuvasti silmätulehduksia, mutta sekään ei kiinnosta työterveyttä.
Niitä ei taida kiinnostaa yhtään mikään.