Vertaistuesta voimaa

Alkuviikon on vaivannut vahva alakuloisuus ja ajoittainen ahdistus. Tänään aamusta kyynelpadot vihdoin avautuivat. Tiesin, että olen yksin, niin uskalsin antaa tulla. Kyselin facebookin burn out vertaistukiryhmässä, miten muut sietävät huonoja päiviä. Vastaukset olivat kovin realistisia ja lohduttavia. Eniten lohdutti erään sanat siitä, että työuupumus harvoin on pysyvä olotila.

Ryhmä on vertaansa vailla.

Usein facebookin ryhmät ovat huonohenkisiä ja joukossa on täysiä mätämunia. Tässä ryhmässä kaikki keskustelu on toistaiseksi ollut täysin asiallista ja kunnioittavaa. Ei ole alta lipan huomautuksia tai pätijä kavereita. On vain samassa tilanteessa tai saman läpikäyneitä ihmisiä. Naisia ja miehiä. Enemmän silti naisia. Niin monenlaisia kohtaloita!

Tajusin tänään myös, että tarvitsen täysin erakko-olosuhteita.

Haluan päästä olemaan vain itseni kanssa. Vain hiljaisuudessa kuulen itseäni. Silloinkin heikosti – huonolla signaalilla. Ympäristön äänimaailma katkaisee tuon signaalin. Silloinkin, kun äänimaailma on varsin maltillinen.

Valitettavasti erakkoaikaa ei perheellisen oikein pysty järjestämään tähän rakoon. Nuoremmalla lapsella on jostain syystä jonkinsortin eroahdistus kausi menossa. Ei minulla ole sydäntä jättää häntä kärsimään kotiin. Lapsi varmistaa usein, etten ole lähdössä mihinkään. Varmistaa, että olen huomennakin kotona, kun hän pääsee koulusta. Ja minä rikkinäisenä lupaan olla. Tätä kuormaa en voi kaataa lapsen kannettavaksi.