Uupunut vai Laiska?

Näin se näemmä menee, että vähän touhukkaamman päivän jälkeen tulee vetämätön päivä. Jokaisen askareen tai ajatuksen jälkeen täytyy pitää hengähdystauko. Ensimmäinen kerta ikinä, etten jaksanut lähteä edes joogaan. Se kertoo minulle paljon. Vertaistukiryhmässä on käyty keskustelua siitä, mikä on normaalia jaksamista. Toiset potevat ja tuskailevat, etteivät osaa erottaa laiskuutta uupumuksesta. Minusta tuskallisinta on sietää sitä, ettei ole oma itsensä. Vertaistukilaisten keskusteluista on käynyt yksiselitteisesti ilmi, että uupumuksesta toipuminen kestää todella kauan. Ja samanlaiseksi omaksi itsekseen ei välttämättä edes palaudu. Se sattuu. Vaikka en haluakaan olla yhtä myöntyväinen tai jollain mittarilla ehkä alistuvakin, niin haluan kyllä oman toimeliaisuuteni takaisin!

Ammatinvalintapsykologi soitti. Ajan sain kuun viimeiselle viikolle. Onhan sekin jotain. Plussaa olisi, jos jaksaisi  miettiä omat vahvuutensa kunnolla läpi. Ehkä jopa kirjata ylös uskaliaimmat unelmansa. Ajatella niitä asioita, joiden uskoo olevan ulottumattomissaan. Ja ehkä myös rajata pois sellaisia ammatteja tai työtehtäviä, mihin ei mistään hinnasta haluaisi. Totuus on se, että pakon edessä teen varmasti ihan mitä tahansa työtä vain. Silti olisi tärkeää hahmottaa jotain unelma-ammatin kaltaista. Jotain sellaista työtä, jossa voisi jopa luoda ja tuottaa energiaa itselle. Saada kiksejä. Ei keksejä. Kiksejä.

Mikähän minussa mättää, kun en suhtaudu mihinkään asiaan intohimoisesti? Mielenkiinnon kohteet vaihtelevat välillä nopeallakin tahdilla. Jos tänään kiinnostaa psykologia niin huomenna se on autonkorjaus. Asioista selvää ottaminen on kyllä luontaista. Olen aina vitsaillut, että avaan maksullisen nettisivuston, missä voi kysyä ihan mitä vaan ja vastauksen saa heti. Alle sadasosasekunnin. Faktaa pukkaa. Ja suu käy. Mahtaisiko itsensä elättää ennustajaeukkona? Voisi höpötellä lämpimikseen ilman vastuuta.