Ruuhkan keskellä juoksee nainen

Eilen kävimme Helsingissä. Pitkästä aikaa ravintolassa syömässä koko perheellä. Voi miten ylpeä olen lapsistani. Heidän kauniista käytöksestään. Innostuneista kasvoista ja aurinkoisista hymyistään.

Minulla oli muutama hetki aikaa kaupungilla. Löysin uuden mekon. Sen voi laskea ihmeeksi. Niinhän se menee, että kun jotain etsii , sitä ei löydä. Kun ei etsi, jotain löytää.

Asiat ikään kuin saavat tuolloin sujua omalla painollaan.

Kävin ystävän kanssa teatterissa katsomassa näytöksen ”Ruuhkan keskellä juoksee nainen”. Suosituksen huomasin vertaistukiryhmästä. Ja näytös oli hyvä. Teatteri pieni ja kotoinen. Yleisöä muutama kourallinen. Aihe joka tapauksessa on ajankohtainen minulle. Ruuhkavuodet. Ah miten ihanat!

Näytelmässä kuvattiin, miten naisten turvapaikka on vessa. Ainoa paikka missä voi hengittää. Siinä oivallisesti kuvattiin naisen päässä soivaa kakofoniaa, kun tarpeita ja pyyntöjä satelee joka suunnalta. Nauratti ja itketti.

Iltaa istuttiin myöhään yöhön vielä ystävien luona. Oli hyvä olla. Ei uuvuttanut. Johtuneeko siitä, että kaksi yötä olin saanut nukuttua hyvin, vai siitä että seura oli oikeanlaista?

Huomenna uusi viikko. Pitkästä aikaa maanantai ei ahdista. Ammatinvalintapsykologin aika on aamupäivästä. Muut tekemiset pitäisi kirjata jälleen listaksi. Jotenkin sielu on levoton. En pelkää, ettenkö saisi lisää sairaslomaa, mutta ressaan siitä. Mikään ei ole varmaa, ennen kuin on paperi kädessä. Ja senkin jälkeen pitää vielä miettiä, miten toimitan sen työnantajalle. Hirvittää myös diagnoosikoodi. En kestä tällaista pakkodiagnosointia! Minulla on oltava masennus, jotta saan levätä. Pelkkä työuupumus ei ole sairaus. Onpa sairasta!

Ja levottomuutta lisää uuden työpaikan polttava tarve. Aavistuksen pelottaa, että tekee jonkin asteisen hätäratkaisun ja tulee katumaan sitä suuresti jälkikäteen. En haluaisi. Haluaisin astella tulevaan pää pystyssä ja varmana itsestäni. Sen jo päätin, että uudelle työnantajalle en aio kertoa uupumisestani. Luultavasti nyt saatavat diagnoosit kuitenkin lyövät vasten kasvoja tulevaisuudessa. Paperilla lukee masennus ja sitä ei ollut. Pakon edessä keksittiin diagnoosi. Ja minä joudun sen selittelemään.

Laihdutuksen suhteen eilinen meni reisille. Ei ehkä niin pahasti kuin olisi voinut. Mutta tänään on taas oltu ruodussa. Itse asiassa olen langennut vanhaan ansaan. Syön liian vähän. Kohta aineenvaihdunta ei taas toimi lainkaan. Note to myself… syö enemmän! Liikunta jäi tänään kulottamiseen ja muutamaan kahvakuulan heilautukseen. Nekin enemmän kuin pelkkä nojatuolissa istuminen.