Kevätsade

Kevätsadetta. Se ei masenna. Sehän herättää luonnon.

Hukassa oleva olo. Selkeästi eilisestä rasittunut. Omanarvontunne vaakakupissa alhaalla. Onko minusta mihinkään? Mikä on ammattitaitoni? Tuleeko minusta työkykyistä?

Viimeiset viisi vuotta ovat olleet yhtä kriisistä seuraavaan kiirehtimistä.

Parisuhdekriisi.

Ikäkriisi.

Vanhenevat vanhemmat kriisi.

Mitä olen elämässäni saavuttanut kriisi.

Ja nyt uupumus kriisi. 

Vastoinkäymiset eivät määrittele minua, mutta välillä tuntuu, että kohtuus on hukannut osoitteeni. Shaibaa tuuttaa joka luukusta. 

Paskamyrskyissä tarpominen alkaa olla hidasta.

Lueskelen Uraopasta pienissä erissä. Ahdistaa! Voi miksi en aikoinani ole jo vaihtanut työpaikkaa? Kyllä varma fakta on se, että viidessä vuodessa oppii homman kuin homman ja ehtii saamaan siitä kyllikseen. Suotavaa olisi vaihtaa firmaa vähintään seitsemän vuoden välein, jotta mielekkyys ja kiinnostus säilyvät positiivisina.  Tässä kohtaa allekirjoitan nuo täysin. Olisi pitänyt. Vaan kun ei  - niin tässä ollaan.  Todennäköisesti uupumuksen olisi voinut välttää. Tai sitten ei. Eikä sillä oikeastaan väliä. CV näyttäisi joka tapauksessa houkuttelevammalta.