Itseinhoon tukehtuminen

Tänään aamulla juuri ennen heräämistä, jossain melkein hereillä mutta vielä kuitenkin unessa, hymyilin ja ajattelin: minulla on onni ja auringon kirkkaissa säteissä on toivo.

Hiljaisessa aamussa rauhan tunne oli pehmeä. Ympäröivä.

Edellisestä kerrasta on niin kauan, etten muista koska se oli. Liian kauan sitten. Aamut ovat tähän asti olleet nukkumaan menon ohella se vaikein hetki päivässä.

Kävimme ystävien luona brunssilla. Luksusta kaikkinensa päästä valmiille. Seuraan, jossa huumorit on viritetty samoille aalloille ja keskustelu on luontevaa kaikilla aihealueilla. Ihmeellistä sinänsä, että aikuisena solmitut ystävyyssuhteet harvoin onnistuvat näin hyvin. Kattamaan kaikki perheenjäsenet. Kattamaan kaiken elämän kirjon.

Tänään olen täyttänyt itseni sokerilla. Jälleen siihen pisteeseen, että toivoisin oksentavani. Olin kaksi vuotta sitten hoikimillani ja parhaimmassa kunnossa koko aikuisiälläni. Nyt on noin vuosi siitä kun selästäni repesi välilevynpullistuma, joka invalidisoi minut moneksi kuukaudeksi ja senkin jälkeen rajoitti liikuntaa pitkäksi aikaa. Edelleenkään en kykene tekemään kaikkea ”normaalia”.  Kävely kuitenkin sujuu. Istuminenkin kohtuullisissa määrin.

Olen kerännyt massaa kuin hyvin ruokittu hylje. Vaatteet on vaihdettu parikin numeroa suurempiin. Olen yrittänyt hyväksyä, tehdä asialle jotain, tsempata, uskoa ja toivoa, että ihme tapahtuisi ja palaisin entisiin mittoihini. Silloin en toki ollut juuri onnellisempi, mutta itseinhoa harrastin huomattavasti vähemmän. Nyt burn out loman aikana painoa on kertynyt rutkasti. Ne kaksi numeroa suuremmatkin vaatteet kiristävät. Olo on vetämätön ja turpea.

Olen elämässäni tehnyt monta rääkkikuuria. Osan aikana paino on tippunut, osan ei. Terveellistä syömistä tai oikeanlaista ateriarytmiä en ole mistään niistä oppinut. Mutta jotta pääsisin tästä kierteestä jälleen paremmalle puolelle, aloitan maanantaina kuurin. PAKKO! Ihan vain, jotta minulla olisi jonkunkaanlainen hallinnan tunne. Niskaote syömisestä. Tiivistahtinen treenaus ohjaa väkisin vähentämään syömistä.

Kaikki tämä ylimääräinen paino kehossa on kertynyt väsymyksestä, uupumuksesta ja järjettömästä puskemisesta. Vastapainoksi tarvitaan hellyyttä ja hoivaa, mutta niillä paino ei ole tähän mennessä muuta kuin lisääntynyt. Maanantaina siis piiskataan taas.

Rakas Luoja ole armollinen ja anna edes sen verran jaksamista, että pääsisin alkuun. Pidemmälle kuin yksi tai kaksi päivää. Huoh.

Aamun eteerinen herkkyys toi kuitenkin toivon, että elämä on hiljentymässä ja ottamassa minutkin kyytiin.

Oravanpyörä on ohitse. Toivon minä.