Henkisesti ihan riekaleina

Syvien vesien jälkeen taas pinnalla haukkaamassa happea.  Voiko se olla tuo aurinko? Tänään se taas paistaa. Itsensä piiskaaminen tai syyllistäminen se syy huonoon happeen ei ainakaan ole.

Kaikki mitä aloitan jää kesken.

Ennen siitä syntyi ahdistus. Nykyisin vain totean ja jatkan odottamista, josko inspiraatio palaisi. Silti kaikki tekeminen on jollain tapaa pakotettua. Luontainen liike ei ole vielä saavuttanut sisintäni. Pusken itseni liikkeelle. Asetan aikarajoja ja tehtävämääriä päivälle. Aamupalalla saa mennä korkeintaan tunti.

Suren itseäni. Tiedän kyllä, että uupumus kertoo minun tehneen liikaa. Niin paljon liikaa, ettei mikään tekeminen tule ilosta. Enhän ole aina osannut itseäni edes kuulla. Tehdä niitä asioita, jotka tuottavat iloa. Olen keskittynyt puurtamiseen.

Silti pidän tekemisestä epätoivoisesti kiinni. Pelkään, että jos jään ajelehtimaan liiaksi en enää kykene nousemaan sängystäni. Masennun oikeasti. Ja silloin tie toipumiseen on entistäkin pidempi. Ellei jopa mahdoton.

Vaikeinta niinä hetkinä, kun ajatus sakkaa ja toimintakyky rajoittuu istumiseen, on kestää jokaista sekuntia, minuuttia ja tuntia. Tieto siitä, että aika kuluu ja etenee, vaikkei tekisi yhtään mitään, on samaan aikaan lohdullinen ja pelottava. Elämästä voisi saada irti paljon hyvää. Lamaantuneena tuhlaa kallista aikaa. Pakotettu positiivisuus ja tekemällä tekeminen kuitenkin ajavat ihmisen kauemmas omasta sisimmästään. Etäältä on helppo olla huomioimatta oman mielen pieniä liikahduksia. Kaukana itsestä voi kaiken kuorruttaa kyllästettyihin tarinoihin ja selityksiin. Sivuuttaa se tosiasia, ettei ole kosketuksissa itseensä ja elämän päämäärät ovat hukassa.

Tästä päivästä tuli kuitenkin yksi pitkä kärsimys. Henkisesti ihan riekaleina. Ahdistus ja päämäärättömyyden tunne pitävät tiukassa kuristusotteessaan. Huomisesta kaikki johtuu. Tiedän sen. En pysty edes pakenemaan yksinäisyyteen rannalle - mielikuvissani. Pystyn hengittämään ainoastaan pinnallisesti. Välillä purskahtelen itkuun. Välillä kasaan itseni ja yritän ryhdistäytyä.  Mikään tekeminen ei ole tarpeeksi helppoa. Mihinkään tekemiseen ei riitä keskittymiskykyä. Tänään mennään sekunti kerrallaan. Kyynel kerrallaan. Jospa edes kävelylle selviäisi. Se tuulettaisi päätä. Ahdistuskin jää yleensä kyydistä. Olisi Piina-Penan ulkojumppa. Ei pysty. Tuntuu mahdottomuudelta saada itseään sinne. Syytän kunnollisten  ulkovarusteiden puutetta. Täällä laidunmaitten keskellä voi kävelyllä käydä vaikka kumisaappaissa. Eikä tarvitse olla trikoita keppijumppaa varten. Voi valita riittävän väljät vaatteet, jotka eivät soinnu yhteen keskenään.