Girl I believe in you!

Laitoin rekrykonsultille linkedinissä kaveripyynnön. Kerroin odottavani mielenkiinnolla prosessin etenemistä. Näinköhän se maailma pyörii? Vähän epäilen.

Samaan aikaan vedin suklaalevitettä suoraan purkista. Ahdistukseen. En löydä sen hillitsemiseksi mitään keinoa. Tunnistan, että se kumpuaa pelosta. Siitä mustasta pohjamudasta, että olen tuomittu epäonnistumaan kaikessa, koko elämäni. Voisin yrittää keskittyä asioihin, jotka edes kaukaisesti muistuttaisivat eteenpäin pyrkiviä askeleita ja kehittymistä. Voisin edes yrittää. Miten vaikeaa ja kaukaista se onkaan. Helpompi on keksiä tuhat tekosyytä, miksi ei pysty tai kannata.

Yritän kahlata loppuun uraopasta. Harmittaa, etten maininnut työhakemuksessa vuoden oleskelua jenkeissä. Aloittelijan moka! Sillä olisin voinut myydä vieraan kielen osaamiseni.

Mielikuvissani mietin, miten muut ihmiset itseään tekisivät tykö, jos hakisivat töitä. 

Alkaa harmittaa. 

Tajuan, että aika moni kavereistani ei ole koskaan joutunut oikeastaan edes hakemaan töitä. Meidän firmaankin on paljon sukellettu suhteilla. Totta kai alaan liittyvää koulutusta löytyy ja kesätöihin on tultu, mutta tällaisena "ei-suhteita vanhemmilta" lapsena näkee uran alkuaskeleet aivan toisenlaisessa valossa kuin sellaiset, joille tie oli pedattu valmiiksi.

Uraoppaan neuvot ovat sellaisia, jotka periaatteessa jo tiedänkin. Pitäisi paneutua ja laatia kunnon strategia. Ennen oli aina niin kiire ja nyt tuntuu, ettei jaksa. Työpaikan saanti tuskin on koskaan kiinni omasta persoonasta. Se on täysin kiinni kyvystä myydä itsesi. 

Olethan jo tuotteistanut oman osaamisesi? Argh!

Ulkona paistaa TAAS aurinko. Tässä valossa todellakin näkyy, miten likaiset ovat sieluni ikkunat. Murehtimalla ne eivät peseydy. 

Tiedän. 

Onneksi olen sopinut tälle päivälle lenkkitreffit. Tulee tuuletettua ainakin ja ehkä vähän putsattua pahimpia likoja myös pois.

Luin yhdestä blogista, miten bloginpitäjä onnitteli itseään syntymäpäivänään. Hänen vuoteensa oli mahtunut mahdottomasti: parit työpaikanvaihdot, tontin ostot ja myynnit jne. Hänen voimalauseensa oli: Girl I believe in you! Opetetaankohan toi ihmisille kauppakorkeakoulussa tai jossain? Pitäisiköhän minunkin vaihtaa kaikki nämä pehmeät arvoni ja rakastamiseni vain uskoon ja tsemppiin? Jos olenkin ymmärtänyt kaiken väärin? Jos menestys ja hyvä elämä ovatkin korulauseiden, raa’an tsemppauksen takana, eikä lainkaan maanläheisessä kosketuksessa ja yksinkertaisuuden ymmärtämisessä? 

Olen kyllä aika varma, että oman onnensa korostaminen kielii juuri sen puutteesta. Enkä puhu nyt enää siitä bloggarista. Hän vaikuttaa hyvin rehdiltä ja mukavalta ihmiseltä. Hän vain sattuu olemaan hyvin ammattiylpeä ja menestyjä. Kovanluokan business lady. 

Kadehdin. 

Tarkennetaan vielä, että en vaihtaisi omaa elämääni hänen elämäänsä. Kadehdin tuota yhtä piirrettä, sekä hänen kykyään hypätä tuntemattomaan vailla katastrofaalista pelkoa. 

Itse olen liikaa ”sitteku” tyyppiä.